Taloushallinto

Taloushallinto ja ulkoistaminen

Taloushallinnon ulkoistaminen tehostaa liiketoimintaa

Yritykselle on yleensä parempi keskittyä liiketoiminnassaan mahdollisimman paljon omiin vahvuuksiinsa, kuin yrittää kokonaisvaltaisesti hoitaa kaikkia hallinnon alueita omin voimin. Taloushallinnon asiat voivat viedä yritykseltä huomattavasti aikaa ja rahaa, erityisesti toiminnan laajentuessa. Yhä useampi yritys siirtääkin taloushallintonsa tilitoimistolle, koska tämä vapauttaa resursseja oman, varsinaisen liiketoiminnan hoitamiseen ja suunnitteluun. Varsinkin pienen yrityksen kohdalla investoinnit erilaisiin taloushallinnon järjestelmiin tulevat kalliiksi.

Taloushallinnon hoitaminen sisäisesti tuo haasteita myös mm. henkilöstötasolla. Laeissa tapahtuvien muutosten seuraaminen ja osaamisen ylläpitäminen voi olla kallista. Nykyisessä taloustilanteessa työntekijöiden vaihtelevuus on yhä yleisempää ja jos yrityksen oma kirjanpitäjä lähtee pois, täytyy tämän tilalle kouluttaa tai palkata kokonaan uusi henkilö. Ulkoistamisella varmistetaan se, että aina on joku, joka osaa ja ehtii hoitamaan kirjanpidon ja muun taloushallinnon.

Yhteistyökumppani yrityksen taloushallintoasioissa on luonnollinen valinta. Kun talousasiat ovat alan asiantuntijoiden hallussa, asiakasyritys voi olla varmempi taloustietojensa tarkkuudesta, mikä helpottaa niin päätöksentekoa kuin toiminnan kehittämistä. Nykyaikaisten, sähköisten tietojärjestelmien avulla tilitoimisto voi huomattavasti suoraviivaistaa asiakkaansa kirjanpitoa ja muun taloushallinnon prosesseja ja näin tuoda selviä säästöjä ja tehokkuutta toimintaan. Tietysti taloushallinnon voi ulkoistaa myös osissa; tilitoimistolle voi antaa hoidettavaksi vain haasteellisimmat tai aikaa vievimmät prosessit.

Kattavat taloushallintopalvelut yrityksellesi

LaskIT on nykyaikainen, sähköinen tilitoimisto ja mainio kumppani taloushallinnon haasteiden voittamisessa. Teemme yhteistyötä kanssasi ja kehitämme yrityksesi liiketoimintaan ja tarpeisiin sopivat ratkaisut, joilla parantaa talouden tietojen keräämistä ja näin helpottaa tärkeiden päätöksien tekemistä. Osaamisemme perustana on ammattitaitoinen henkilökunta, ystävällinen ja maanläheinen palvelu, parhaat nykyaikaiset sähköiset taloushallinnon järjestelmät, joustavuus vaikeissa paikoissa ja ehdoton luottamuksellisuus.
Tarjoamme tehokkaat ja yksilölliset taloushallintopalvelut asiakkaille ympäri Suomea ja tarpeiden mukaan. Yrityksen taloushallinto voidaan ulkoistaa meille joko kokonaisuudessaan tai osissa. Kartoitamme taloushallintosi tilanteen ja rakennamme kanssasi sopivimman palvelukokonaisuuden:

  • Kirjanpito: Yrityksen kuukausikirjanpito, raportointi, alv-laskenta, tilinpäätökset, veroilmoitukset, Tekes-raportointi ja muu kirjanpito sähköisesti tarpeiden mukaan.
  • Palkanlaskenta: Palkkahallinnon palvelut kattavasti, mukaan lukien palkkojen määrittely ja maksatus, raportointi, palkkalaskelmat, arkistointi, veroilmoitukset, ilmoitukset vakuutusyhtiöille, viranomaisille ja työmarkkinajärjestöille.
  • Laskutus: Myyntilaskujen hallinnointi, kuten myyntilaskut verkko-, sähköposti- tai paperilaskuina, myyntireskontra, huomautukset, korkolaskutus ja arkistointi.
  • Laskujen maksu: Ostolaskujen hallinnointi, kuten laskujen vastaanotto ja kierrätys, ostoreskontra, maksatus ja arkistointi.
  • Sisäinen laskenta: Liiketoiminnan suunnittelu ja kehittäminen asiakkaan kanssa—budjetointi, kannattavuuden laskenta, investointilaskelmat ja johdon raportointi.
  • Uuden/muuttuvan yrityksen palvelut: Autamme sekä uuden yrityksen perustamiseen liittyvissä käytännön asioissa ja esim. sukupolvenvaihdoksissa, yrityskaupoissa ja -myynneissä, yritysmuodon muuttamisessa yms.

Me viemme liiketoimintasi uusiin korkeuksiin

Kaipaatko taloushallinnon ammattilaisapua? Eikö kirjanpito enää kiinnosta? LaskIT auttaa sinua. Kun jätä meille yhteystietosi, niin voimme kartoittaa tilanteesi ja rakentaa tarvitsemasi kokonaisuuden. Päätoimipaikkamme on Helsinki, mutta asiantuntijamme palvelevat yrityksiä ympäri Suomea sähköisesti. Käytämme palveluidemme tuottamisessa kotimaista sähköisen taloushallinnon ohjelmaa, Procountoria. Lue tästä lisää sähköisen taloushallinnon mahdollisuuksista.
Ota yhteyttä — aloitetaan liiketoimintasi nousukiito!

Taloushallinnon tarvetta?

Asiantuntevaa laskentapalvelua lunkisti mutta luotettavasti. Palveluksessanne ProCountor partneri sekä eTasku- ja Holvi-palveluiden valtuutettu osaaja. LaskIT tarjoaa sujuvaa taloushallintoa, laskentaa, liiketoiminnan kehittämistä sekä kirjanpitoa. Kelpaisiko sinullekin? Jätä meiliosoitteesi ja viesti.

Nimi
Email
Viesti

Jep! Viestisi on lähtenyt matkaan.
Ups! Tarkistathan kentät?
LaskIT Oy • Y-tunnus FI26702123 • Heikkiläntie 10, 00210 Helsinki, Finland